|
|
Post by Laura Koskela on Sept 4, 2022 12:36:14 GMT
 Jotunblakke, "Joottu"norjanvuonohevosori
om. Laura Koskela
|
|
|
|
Post by Laura Koskela on Sept 4, 2022 13:37:10 GMT
S ä ä s t ö l i n j aLuku 1
Jos rahaa olisi ollut, olisi Joottu muuttanut Klusasiin tai Tukkimäen tallille. Molemmat kuuluivat lapsuuteni haaveisiin, jonne ensimmäisen hevoseni olisin majoittanut sillä pidin niiden viimeisenpäälle mietitystä ympäristöstä, toimivuudesta sekä rauhallisista maastoreiteistä. Mutta tässä maailmassa raha ratkaisi. Toki tässäkin voisi vedota "ammatinvalintakysymykseen", jokainenhan pystyisi kouluttautumaan vaikka kirurgiksi jolloin rahasta ei tarvitsisi huolehtia, mutta minä olin valinnut toisen tien. Minä olin 19-vuotiaana alkanut kaupan kassaksi sillä välin kun keksisin mitä alkaisin opiskelemaan. Myöhemmin ymmärsin, että sen jälkeen kun kotoa on muuttanut omilleen on liki mahdotonta opiskella ilman säästötilillä lepäävää pääomaa enkä enää löytänyt tilaisuutta opiskeluille.Pihattotallit eivät tulleet kysymykseenkään, olin kuitenkin jo sen verran vanha ja mukavuudenhaluinen, että minä en alkanut enää hevosia pakkaskeleissä kylmissä makuuhalleissa hoitamaan tai kuivattelemaan muhkeaa talvikarvaa tuntikaupalla ennen kuin hevosen voisi rauhassa laskea takaisin pihattoon temmeltämään. Näitä olisi löytynyt jopa puoli-ilmaiseksi, mutta tingin mieluummin vaikka kampaajakäynneissä kuin olisin tatti otsassa joka päivä.Näiden pihattotallien jälkeen edullisimmasta päästä oli Terälän talli Pimikalliossa. Estetiikasta Terälä ei saanut pisteitä, se sijaitsi erikoisella paikalla teollisuusrakennusten välissä ja samassa rakennuksessa tallin kanssa oli urheiluhalli. Tallivuokraan kuului myös vanhalta traktorivajalta näyttävän pienen maneesin käyttöoikeus, mikä oli tosi jees, mikäli ovi ei jäätyisi talvella saranoilleen tai mopopojat kävisi potkimassa kovaäänisesti maneesin peltiseiniä.Tein tarkat laskelmat tuloista ja menoista, nitistin ei-pakollisia menoja ja arvioin hevosen yllättäviä kuluja. Terälään meillä olisi Jootun kanssa varaa. Mutta mistä mahtoikaan kertoa se, että Terälä mainosti jatkuvalla syötöllä vapaita tallipaikkoja? Miksi asiakkaat eivät pysyneet tallissa pidempään?Viikon kuluttua istuin Terälän tallin lämpiössä ja pyöritin toimimatonta kuulakärkikynää pyörremyrskyn lailla Jootun hoitovihkon ensimmäistä sivua pitkin. Saamarin kynä. Aloin koluta huonetta ympäri etsiessäni toista kynää pohtien, uskaltaisinko lainata sellaista jonkun toisen hevosen kaapista. Parkkipaikan meteli peitti alleen tallikäytävän äänet, joten päätin olla nopea ja avata nopeasti ensimmäisen käsiini osuvan kaapinoven. Sankari, luki ovessa (eikä "Saamari" kuten ensin sen luin). Sankarilla ei kuitenkaan ollut kynän kynää kaapissaan. Eikä oikeastaan paljon muutakaan, yksi kulahtanut loimi ja erinäisiä harjoja sikin sokin, sekä valtavasti hiirenpapanoita. Iyy."Ei sinne saa mennä."Häh? En nähnyt huoneessa ketään itseni lisäksi. Oliko joku puhunut? Selvittyäni säikähdyksestä suljin Sankarin kaapin oven ja lysähdin takaisin penkille pyörittelemään sitä samperin loppuun kulutettua kuulakärkikynää."Mitä sä olit etsimässä?"En ollutkaan kuullut omiani, sillä oviaukon laitamilta huoneeseen pyörähti pieni ja pyylevä mies, oikein sellaisen savolaisen näköinen. Pieni pukinparta edellä hän asteli keskelle huonetta jääden katselemaan minua kädet tukevasti taskuissa. "Täällä ei ole tapana mennä muiden kaapeille tonkimaan.""Etin kynää, kun tää tossa ovenpielessä roikkunut ei toimi. Ei sillä, ei mulla paljoa kirjoitettavaa taida ollakaan kun en mä mitään päässyt mun hevosen kanssa tekemäänkään", vastasin pettyneenä. Minulle oli tullut yllätyksenä kuinka paljon ratsastuskoulutoimintaa Terälässä oli. Missä välissä minun pitäisi ehtiä ratsastamaan jos tunteja oli joka päivä yhdeksään asti ja viikonloppuisinkin koko valoisan ajan?"No mikäs sua estää kentälle menemästä jos maneesi on varattu", mies letkautti ja yritti nostaa äänenpainoa lauseen loppua kohti tunnelmaa keventääkseen. Hän vaikutti aika harmittomalta."... Siellä satoi vettä.""Herkkuperse.""Anteeks?!""No jos et vettä kestä ni sää oot varmaan sokerista!" hän naurahti omalle vitsilleen, kaivoi taskustaan kynän ja heitti sen syliini. "Nähään."Joottu katseli karsinastaan kuinka vastapäiseen karsinarivistöön alkoi virrata tuntiratsastajia hevosineen. Se ei ollut päässyt vielä tekemään tuttavuutta muiden kanssa, joten se päästi pientä tuhinaa ja puhinaa sieraimistaan, mutta sai pian muuta mietittävää kun aiemmin kohtaamani pukinparta heitti sen etutukan täyteen heinää."Iltapalan aika! Mä lähen täältä puolen tunnin päästä, mut jos meinaat olla pidempään niin sammutahan sitten valot perässä. Sähkö on kallista tänä päivänä" sanoi pukinparta ja vihelteli rullatessaan kottikärryillä seuraavan karsinan luo.Pyöritin päätä. "Ei, ei. Mun pitää lähtee kyllä ajamaan kotiin jo. Täytyy tulla huomenna varmaan aamusta kun on iltavuoro. Monelta täällä aukee ovet aamulla?""Jos Hanna tekee aamun, niin kuuden jälkeen. Jos mää teen, niin viimestään kasilta. Emmä nyt ulkoa muista huomisen työvuoroja, ei piä huomisesta murehtia!"Pukinparta viskasi samalla tukka-täyteen-metodilla Lyra-nimiselle voikolle heinää ja jatkoi viheltelyään. Hän ei pysynyt täysin nuotissa ja piti välillä tavattoman pitkiä taukoja, mutta huomasin hiljalleen tunnistavani hänen viheltämän kappaleen.// Siis ei! Niin mahti aloitusluku, voi ää, näitä jää odottamaan innolla lisää!! (Ääneen tyrskähdin tuolle "saamarin" lukemiselle, haha!) Kimmo niin edukseen(?) ja tuo pieni yksityiskohta - vihellysbiisi - ! Voi ulkoavaruuden oliot sentään! Toivottavasti Laura ei pakkaa Jootun kamoja heti seuraavalla viikolla, tai viimeistään sitten, kun alkaa tallilla tapahtua kummia noiden sähkölinjojen jatkuvien rapsahdusten lisäksi... |
|
|
|
Post by Laura Koskela on Sept 9, 2022 17:57:05 GMT
S i l m u k a s s aLuku 2
@Anja
Jos ratsastustuntien ruuhkauttamaa maneesia ja parkkipaikalla rällättäviä mopopoikia ei otettu huomioon, ei arki Terälässä ollut lähtenyt hassummin käyntiin. Hevosenomistajuus oli kuitenkin aiemman ylläpitohevosen jälkeen ihan tuttu juttu, joten vastuu ja alituinen stressi ei tullut yllätyksenä. Siihenkin oli jo henkisesti varauduttu, että hevonen veisi taas kaikki rankalla työllä ansaitsemat rahat - ja vähän enemmänkin. Vakikengittäjäkin pitäisi löytää ennen kuin Jootun kaviot venähtäisivät liian pitkiksi ja ennen pitkää jonkin sortin valmentajallekin olisi tarvetta. Lista hoidettavista asioista oli vielä pitkä, vaikka tallipaikkasopimus olikin saatu jo alta pois.Mutta auto se oli kyllä maailman kirotuin kapistus.Nimittäin aina silloin kun rahareikiä oli muutenkin riittämiin, alkoi auto takkuilla. Siis aina. Sillä samalla hetkellä kun postiluukusta tipahti sekä autovakuutus, koventunut sähkölasku ja osamaksumuistutus nettishoppailuista Henkkamaukassa, päätti autokin vielä kosahtaa taloyhtiön parkkipaikalle. Ei vaan lähtenyt käyntiin. Pyöritti starttia jonkin aikaa, mutta hörähdystä ei tullut sitten millään. Loppujenlopuksi startin pyörintä hidastui hidastumistaan ja jäljelle jäin vain alakuloista nakutusta.Onnekseni en ollut vielä ehtinyt rahapulassa myymään vanhaa mummonpyörääni, joten pumppaamassa pyöräpumpulla monta vuotta tyhjänpanttina seisoskelleet pyöränkumit taas täysiksi ja polkaisin matkani käyntiin. Luojalle kiitos olin muuttanut Lahden keskustahälinästä syrjempään, muutoin reilu kahdenkymmenen kilometrin tallimatka olisi koitunut kohtalokseni. Verenmaku suussani jaksoin nipin napin pyöräillä tämän kahdentoista kilometrin rupeaman, joka tuntui puolivälin jälkeen tuskallisen loputtomalta.Joottu seisoi kahden ruunikon ympäröimänä tarhassaan. Jalat aivan maitohapoilla kävin noukkimassa hevoseni sisälle, jossa aloin kyllä kyseenalaistamaan päivän ratsastuskuntoa todenteolla. Tänään ei kyllä pystyisi siihen millään.Pesupaikalla kolisteli punarautias suomenhevostamma, jonka vuokraaja puki parhaillaan ratsastuskypärää ylleen. Hän oli minua selvästi vanhempi (päättelin sen puhtaasti tätihtävästä pukeutumistyylistä) ja jonka naama oli mutrulla hänen tarkastellessa pesupaikan siisteyttä, jossa oli kyllä parantamisen varaa. Ilmeisesti pesupaikan lakaisu ei kuulunut tallityöntekijän tehtävälistaan.Odotin rauhassa punarautiaan ja Murjottavan Myrtin poistumista, sillä en tahtonut vahingossakaan joutua hänen kanssaan jutteluetäisyydelle. Lukuisista heijastinhärpäkkeistä päätellen he olivat suuntaamassa maastoon, joten saisin juoksuttaa Jootun omassa rauhassa kentällä.Juoksuttaminen alkoi kuitenkin puuduttaa hyvin nopeasti enkä tällaisenaan kokenut sitä hevoselle edes kovin hyödylliseksi; pitäisi ostaa kunnon välineet ohjasajoon. Päästin Jootun juoksemaan vapaana ja pienellä kannustuksella se painelikin menemään ihan kiitettävän vartin.Sitten se Murjottava Myrtti palasi suomenhevosensa kanssa lähestyen kentän porttia. "Ota se kiinni, me tullaan kentälle.""Jaa, luulin että lähditte maastoon", ääneni oli innoton sillä en pitänyt tavasta jolla nainen ilmaisi asiansa. "Odota nyt sitten hetki."Nainen nosti toisen käsivartensa lantiolle odottavan näköisenä. "No, oli tarkoituskin. Mutta Tepa pisti liinat kiinni ennen kun päästiin edes pellon läpi", hän kertoi ja olin näkevinäni hänen pyöräyttävän silmiään kypärälipan alla. "Ja jos nyt kuvittelet, että minä en saisi hevosta liikkumaan minne tahdon niin sitä ei ole kyse. Minä olen ratsastanut kohta kolmekymmentä vuotta enkä koskaan ole tavannut näin jääräpäistä hevosta kuin tämä."Napsautin liinan takaisin Jootun kuolainrenkaaseen kiinni kun pystytukka malttoi viimein pysähtyä. "Punaisten tammojen kirous", sutkautin."Ei tuo omasikaan mikään kultainennoutaja näytä olevan, kun noin kauan piti odottaa että sen sai kiinni."Nainen muistutti minua vahvasti sekä ulkoiselta olemukseltaan että tökerön suorasanaisella ulosannillaan peruskoulun taitoaineiden opettajista. Heillä oli aina niin vahvat visiot ja näkemykset omasta erinomaisuudestaan, että tämä sulahtaisi joukkoon kuin rasvattu.Kello oli jo "yli salkkari-ajan" kun pääsin viemään Joottua takaisin tarhaan vielä viimeiseksi tunniksi ja hyppäsin taas mummopyörän satulaan. Voimalinjat pitivät ensimmäistä kertaa sitä kuuluisaa Terälän rätinää. Kuvittelin sen tuntuvan säkenöintinä polkupyörässäni asti, mutta se tuskin oli kuitenkaan totuus. Auringo heitti kuusimetsän latvoihin vielä viimeisiä säkeitään, ennen kuin säkkipimeys iskisi ja lämpötilat lähtisivät valumaan kohti nollaa. Ja jos matkalla ei pysähtyisi kauppaan ostamaan matkaboostia (eli Kismet-patukoita) niin pysyisi riittävän lämpimänä koko matkan kotiin.Kun pyörän selästä piti nousta työntämään ylämäkeä, tunsin kuinka pikkuvarpaat alkoivat kohmettua kaivaten kiperästi villasukkia. Hanskatkin olisivat kyllä olleet poikaa. Puhaltelin kohmeisiin sormiini lämmintä ilmaa samalla kun pyörä ryskytti kuoppaista hiekkatietä alas mäenrinteeltä. Tässä kohtaa alamäkeä oli tien laidassa sininen kyltti "LAHTI 15", jonka näkeminen lämmitti mieltäni suuresti. Minulla oli täysi työ pitää hurjaa vauhtia kiitävää Nopsaa pystyssä yhdellä kädellä, varsinkaan kun oli oikean käden vuoro lämmitellä hönkäyksien äärellä. Pidin katseen visusti maassa yllättävien monttujen tai irtosoran varalta. Kun sormet olivat taas lämmenneet riittävästi, otin tukevan otteen ohjaustangosta ja samassa huomasin, kuinka pyörä alkoi himmaamaan hillitöntä vauhtiaan ja jouduin polkemaan siihen lisää puhtia. Poljenta tuntui raskaalta siihen nähden, että mäen alta kuuluisi alkaa pidempi pätkä tasaista maantietä.Pyöräily kuitenkin tuntui kokoajan entistä raskaammalta, kunnes tunsin sen yhtäkkiä taas kevenevän. Pyörä lähti jälleen sukeltamaan voimakkaasti rinnettä alas ja ohjaustanko ryskytti käsiäni vasten turruttaen otettani siitä. Samperi, kun kaikki tienpätkät tuntuivat olevan tällä kylällä yhtä retuperällä.Mäkeä laskiessani oikeassa silmäkulmassa vilahti jotain sinertävää. Jokohan se olisi kaupan mainos. Tästä oli muistaakseni korkeintaan kilometri Saleen. Mielenkiintoni heräsi, joten jarrutin raskaasti hiekkapöllyn keskellä ja kävelin muutaman kymmenen metriä takaisinpäin. Oli jo sen verran pimeää, että jouduin kaivamaan taskustani puhelimen ja napsauttamaan taskulampun päälle. Kun taskulampun valo kohtasi sinisen kyltin, en ollut uskoa silmiäni."LAHTI 15"Haparoin itseni takaisin pyörälle ja olin nyrjäyttää nilkkani horjahtaessani epätasaisella hiekalla. Katsomatta taakseni potkin pyörän täyteen vauhtiin sydämen tykyttäessä kuin viimeistä päivää. Koskaan aiemmin en ollut polkenut niin lujaa minnekään. Mutta minua pelotti. Jotain outoa oli tapahtunut. Jotain sellaista, jota olisi vaikea selittää kenellekään.// Nämä on niin mukavia lukuja, kuin kupillisia hyvää kahvia! Välillä vähän mustempaa (jännärivibaa!), välillä kermaa joukossa, mutta aina lämmintä! Tallin arkirealismi paistaa läpi ja tekee näistä erityisen viihdyttäviä, mutta se kirsikka kakun päällä on kyllä nämä X-filesin plot twistit lopuissa! Aah! Mahtava kohtaaminen myös täti-Moonikan... siis Anjan kanssa. "Nainen muistutti minua vahvasti sekä ulkoiselta olemukseltaan että tökerön suorasanaisella ulosannillaan peruskoulun taitoaineiden opettajista. Heillä oli aina niin vahvat visiot ja näkemykset omasta erinomaisuudestaan, että tämä sulahtaisi joukkoon kuin rasvattu." Sinäpä sen sanoit! Aivan sama visio tuli täällä lukiessa, haha!
Muista käydä tekemässä Lauralle myös esittely tänne :-) |
|
